Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kustannusarvio

Meiltä on nyt saatavissa luonnos ja kustannusarvio sähköistä ja valaistuksesta - ennen varsinaista suunnitelman laatimista.

Tuhansia sähkösuunnitelmia tehneenä on hieman hämmentävää tulla siihen lopputulokseen, että tällä toimialalla yleensä palvellaan asiakasta väärässä järjestyksessä. Näin olen toiminut itsekin.

Mutta nyt tämä on mahdollista tehdä myös toisin päin.

Ensikuulemalta tuntuu ihan päivänselvältä, että sähkösuunnittelija kyselee rakentajalta kaikki mahdolliset toiveet ja ideat ja vielä itse esittelee roppakaupalla omia ideoitaan ja sitten näiden kartoitusten perusteella laatii ”asiakaslähtöisen” suunnitelman. Ehkä välillä pidetään palaveria ja taas jatketaan. Ja miten siinä lopulta käy? Kun valmiilla suunnitelmilla pyydetään urakkatarjouksia asennusfirmoilta, niin todetaan homman menevän yli budjetin niin, että ropisee.

 No, sitten asennusfirma alkaa muokata suunnitelmia edullisemmaksi. Vaikeusaste kasvaa moninkertaiseksi, jos taloon halutaan edes ripaus nykyaikaista kotiautomaatiota. Asennusfirma ei tietenkään osaa laskea sähköurakalle hintaa, jos ei ensin ole täydellistä ja tarkkaa suunnitelmaa.

 Pahimmillaan on jouduttu tilanteeseen, jossa rakentajan on pitänyt ottaa jopa lisää lainaa tai muuten hankkia rahoitusta, kun kustanukset ovat ylittyneet vasta rakentamisen aikana. Tällaista sekoilua saatiin seurata ihan julkisesti ”sadan vuoden talo” -tv-ohjelmassa. Merkillepantavaa oli, että sähköistyskustannus oli yksi suurimpia yllätyksiä siinäkin projektissa.

 Ja sekin on nähty, että talon sähköasennukset voi jäädä kesken useammaksi vuodeksi.


EIHÄN SE NIIN SAA MENNÄ

 Olen kerännyt parikymmentä vuotta kokemuksia ja kokeillut uusia toimintamalleja. Kehittelyn tuloksena ratkaisuehdotukseni on seuraava: Laitetaan nykyaikainen tekoäly töihin ja annetaan tietokoneen tehdä ensin töitä. Laitetaan asiat oikeaan järjestykseen. Suunnittelija syöttää tietokoneelle talon pohjakuvan ja ohjelmiston avulla se poimii isosta tietokannasta hyviä mallinnuksia, joita suunnittelija sitten ohjailee käyttäen omaakin ammattitaitoaan. Ja näin syntyy kohtuullisen vähällä vaivalla tarkka luettelo ja hintalaskelma materiaaleista. Niille puolestaan löytyy ajantasaiset tarviketukkureiden hinnat tietokoneen pohjattomasta muistista ja niin on kustannuksista suuri osa varsin tarkasti tiedossa.

TYÖN OSUUS

 Lisäksi ohjelma osaa poimia tietokannastaan kuhunkin työvaiheeseen tyypillisesti käytettyjä työtunteja, jolloin päästään kiinni ihan lopulliseen kokonaiskustannukseen melko lähelle totuutta. Tuntihinnat ja kulurakenne toki vaihtelevat urakoitsijoiden välillä jonkin verran ja esimerkiksi johtojen menekki riippuu pitkälle asentajan työtavoista ja talon rakenneratkaisuista, joten ihan täsmällistä hintaa ei tälläkään menetelmällä saada.

TUKEA BUDJETOINTIIN

 Rakentaja saa kuitenkin riittävän tarkan arvion oman budjetoinnin tueksi ja varsinkin vertailukelpoisen laskelman, jos haluaa verrata eri tasoisia teknisiä ratkaisuja. Voin aivan hyvin tehdä kaksi tai kolmekin erilaista luonnosta ja laskelmaa, joihin valitaan pohjaksi esimerkiksi kotiautomaation erilaisia ratkaisuja tai valaistuksen ohjaukseen edistyneempää tai perinteisempää menetelmää.

VARSINAINEN SÄHKÖSUUNNITELMA

 Lisäksi tämä luonnossuunnittelu antaa erinomaisen dokumentin myös jatkosuunnittelulle, tehdäänpä se sitten kenen toimesta hyvänsä. Luonnosdokumentti sisältää pohjakuvan ja viitteelliset sähkö- valo- tele- ja turvatekniikkapisteet oikeilla symboleilla merkittynä. Tarvikkeista tulee myös luettelo kuvien ja tuotetietojen kanssa, joten siitä on helppo sähköasentajan antaa tarjous sekä tarvikkeista että työn osuudesta.

TODELLINEN HYÖTY

 Tämä palvelu säästää paljon työtä ja rahaa, koska jo ennen lopullista sähkösuunnittelua sinulla rakentajana on hyvä käsitys kustannustasosta ja sähköistyksen sisällöstä. Tiedät mitä saat ja mitä se maksaa.


KOKEILTU MENETELMÄ PERUSTUU KOKEMUKSEEN

 Selega -yhtiöissä on yhteistyönä eri toimijoiden kanssa kehitelty jo yli kymmenen vuotta tehokasta suunnittelujärjestelmää ja siksi siihen on ehtinyt kertyä kokemusta varsin laajasti pientalorakentamisesta. Hyvät testitulokset ovat vakuuttaneet minut niin, että haluan nyt jakaa tätä hyötynä uusille rakentajille. Tietysti siinä toivossa, että saan lisää tyytyväisiä asiakkaita. Tällaisen palvelun soisi kyllä olevan tarjolla kaikilla suunnittelijoilla.

LUONNOS / KUSTANNUSARVIO KANNATTAA TILATA, KOSKA SE EI VELVOITA SINUA MIHINKÄÄN

 Tämän palvelun ostaminen ei velvoita jatko-ostoihin. Lopullisen sähkö- ja valosuunnitelman voi tehdä kuka tahansa, mutta toki mielelläni otan myös jatkotoimeksiannon vastaan. Voin tehdä sen myös varsin edullisesti, koska kustannusarvion jälkeen minulla on jo hyvä lähtökohta olemassa. Suosittelen kuitenkin, että sitten tapaamme sama pöydän ääressä. Näin voidaan keskustella perusteellisemmin eri vaihtoehdoista ja voin myös näyttää ihan konkreettisia esimerkkejä valaisimista ja sähkökalusteista.

MITEN ASIASSA EDETÄÄN ?

Siirry alla olevasta linkistä verkkokauppaan ja "osta"  tämä suunnittelutuote. Palveluja on verkkokaupassa kaksi "TÄHTI" ja "PUU".

Valitse näistä TÄHTI-palvelu, jos haluat arvion nykyaikaisen viisaan ratkaisun kustannuksista.

Jos sitten haluat lisäksi vertailla perinteiseen ratkaisuun nähden, niin PUU-kustannusarvio on sitä varten. 

Valitse maksutavaksi lasku tai tilisiirto ja toimitustavaksi "nouto myymälästä", niin verkkokauppa ei lisää toimituskuluja.

Lähetän sinulle  sähköpostilla piirustuksiin liittyvät ohjeet. 

   TÄSTÄ PÄÄSET PALVELUUN

Voit halutessasi olla yhteydessä myös sähköpostilla tai puhelimitsekin.

Soita vaikka heti, yleensä normaalina työaikana olen paremmin tavattavissa (0400 344205)

Toimitusaika on keskimäärin tilausta seuraavana työpäivänä. Jos ruuhkasta johtuen menee pitempään, niin siitä ilmoitan sähköpostilla tai tekstiviestillä. 

KEVÄÄN RUUHKA

Sähkösuunnittelua ei kannata viivyttää tarpeettomasti keväällä, koska moni muukin on aloittamassa rakentamista ja kaikesta alkaa olla yleensä silloin pulaa.  Pahimman ruuhkan aikana meilläkään ei ole mahdollisuutta palvella kaikkia asiakkaita vaan joudumme myymään ”ei oota”.