Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Paikka kytkimille

Usein on vähän vaikea löytää käytön kannalta hyvää paikkaa valaistuksen ohjauskytkimille. Tämä on tyypillistä isoissa avarissa tiloissa, kuten keiitiön, ruokailutilan ja olohuoneen yhdistelmä, jossa vapaata seinää ei ole kulkureitillä.

   Melko pienellä säätämisellä tilaa kuitenkin löytyy. Alla olevassa esimerkissä makuuhuoneesta tullessa olisi hyvä voida ohjata keittiön / ruokailun valoa. Ykköskuvassa on aika usein vastaan tuleva tilanne. Vaikka sähkökytkin näyttää pieneltä laitteelta, jonka luulisi mahtuvan ovien väliseen tilaan, niin todellisuudessa näin ei ole. Kytkintä varten tarvitaan kojerasia seinän sisälle.

  Vaihtoehtoinen paikka esimerkissä on vasta liukuoven vasemmalla puolella niin kaukana, että ovilevy ei sinne ylety. Nimittäin ovilevyn kohdalla on sama ongelma, kojerasia ei mahdu normaalin liukuoven kohdalle. Paksummalla rungolla varustetun oven kohdalle se mahtuu, mutta varsinkin isommissa kytkinryhmissä on paljon johtoja ja niiden putkitukset pitää mahtua myös.

  Valaistusta voi tietysti ohjata myös langattomilla painikkeilla, joita ei tarvitse upottaa seinän sisään. Sellainen painike on mahdollista asentaa esimerkin tapauksessa ovien väliin tai liukuoven kohdalle.

  Releohjatuissa tapauksissa käytetään heikkovirtaa ja ohutta heikkovirtajohtoa, joka mahdollistaa myös ohueen ovirunkoon asentamisen. Esimerkiksi Exxact-sarjan kytkin on niin ohut, että se mahtuu melkeinpä verhouslevyn paksuuteen ja heikkovirralla voi tehdä asennuksen ilman kojerasiaakin.

  Varminta olisi kuitenkin suunnitella seinät ja ovet niin, että oven viereen jää kojerasialle tilaa. Kakkoskuvassa tämä järjestely on esitetty suurennoksen kanssa. WC:n ovea siirretään muutama sentti oikealle ja liukuovea vasemmalle, niin väliin jää juuri sopivasti, noin 10 cm vapaata tilaa. Tähän voi kojerasioita asentaa päällekkäin useitakin ja koko tilan valaistus ja monta muutakin asiaa on hoidettavissa parhaasta paikasta.

 

Kuva 1: Rakennussuunnitelmassa ei ole paikkaa valokytkimille.Kuva 1: Rakennussuunnitelmassa ei ole paikkaa valokytkimille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 2: Ovia hieman siirtämällä saadaan sopiva tila kytkimille.Kuva 2: Ovia hieman siirtämällä saadaan sopiva tila kytkimille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kytkin liukuoven kohdalla.Kytkin liukuoven kohdalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?